Kapteeni Kalsari: Elokuva 2017
Kaksi turhankin idearikasta koulupoikaa, Erno ja Huuko hypnotisoi koulunsa rehtorin uskomaan olevansa supersankari nimeltään Kapteeni Kalsari.
Kaksi turhankin idearikasta koulupoikaa, Erno ja Huuko hypnotisoi koulunsa rehtorin uskomaan olevansa supersankari nimeltään Kapteeni Kalsari.
Meri sisälläni -draamalle vieraskielisen elokuvan Oscarin hävinnyt Kuoropojat on Ranskan Kuolleiden runoilijoiden seura. Poikalauman pelastava enkeli on tällä kerralla musiikinopettaja, joka saapuu vuonna 1948 karuun koulukotiin. Suvaitseva opettaja saa vastaansa kurin nimeen vannovan rehtorin sekä pojankoltiaisten ennakkoluulot, mutta musiikki valloittaa lopulta vastahakoisimmatkin sydämet. Sen onkin säveltänyt Bruno Coulais.
Keri Tate johtaa arvostettua yhteiskoulua kalifornialaisessa Summer Glenin pikkukaupungissa. Kerin menneisyyttä varjostaa kuitenkin synkkä salaisuus - oikeasti hän on Laurie Strode, pelätyn sarjamurhaaja Mike Myersin sisko. 20 vuotta sitten Laurie pakeni verenhimoisen veljensä vihaa. Hän lavasti kuolemansa ja aloitti poikansa kanssa uuden elämän. Halloween kuitenkin lähestyy ja niin myös Mike Myers, joka on päässyt sisarensa jäljille ja aikoo tehdä tästä Halloweenista ikimuistoisen...
Supertähti Owen Wilson esittää hulvattoman nimikkoroolin komediassa, jota on ollut tuottamassa myös lajityypin kultasormi Judd Apatow (40 v. ja neitsyt, Paksuna, Superbad). Armeijauransa taakseen jättänyt Drillbit Taylor (Owen Wilson) kokee päivänsä koittaneen, kun kolme lukiolaispoikaa palkkaa hänet henkivartijakseen. Kolmikko uskoo Taylorin taitoihin pitää koulun kiusanhenget loitolla hinnalla millä hyvänsä, mutta miehestä paljastuu pian varsin yllättäviä puolia. Elokuvaa on ollut käsikirjoittamassa näyttelijänä paremmin tunnettu Seth Rogen, joka kuului myös menestyskomedioiden Superbad ja Pineapple Express kirjoitustiimeihin. Ohjaus: Steven Brill.
Yks', kaks', kolme (engl. One, Two, Three) on vuonna 1961 valmistunut komedia, jonka ohjasi Billy Wilder. Elokuva sijoittuu kylmän sodan aikaiseen jaettuun Berliiniin ja siinä pilkataan idän ja lännen erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä sekä saksalaista kansanluonnetta.
Brian Stimpson on rehtori, jolla on hulluuden partaalle vievä kelloneuroosi. Ikkunastaan hän vahtii oppilaitaan kiikarilla. Luoja lapsiparkaa auttakoon jos joku erehtyy myöhästymään! Järjestyksenpito kantaa hedelmää ja Stimpson valitaan rehtorien kokouksen puheenjohtajaksi. Sitten mahdoton tapahtuu - hän myöhästyy junasta. Alkaa kuumeinen taistelu kelloa vastaan. Taistelu, jossa kaikki keinot ovat sallittuja. Matka kokoukseen muuttuu järjettömäksi kilpajuoksuksi. Autovarkaus, ryöstö, ilkivalta, kidnappaus ja kolme karkulaismummoa ovat kaikki osasia tässä sopassa. Poliisi on perässä ja kunniallinen rehtori muuttuu asteittain sekavaksi hyperaktiiviseksi hulluksi, joka muistuttaa hieman "Pitkän Jussin majatalon" Basil Fawltya...
Koulun luuseri paljastaa vahingossa rehtorille luvattomien koulupippaloiden salaisen pitopaikan, joten hyvittääkseen tekonsa ja saadakseen erään tietyn tytön huomion hän järjestää kaikkien aikojen suurimmat bileet.
Fourth-grade friends George and Harold have a shared love of pranks and comic books -- and turning their principal into an undies-wearing superhero.