Toy Story 3

Toy Story 3 2010

7.80

Hyppää lelulaatikkoon seuraamaan sydäntälämmittävää ja hupaisaa elokuvaa, jota ei unohda koskaan. Woody, Buzz Lightyear ja muut lelut palaavat upouudessa seikkailussa muutama uusi kasvo rinnallaan, osa muovia, osa teddykangasta, mukaan luettuna Barbien vastinkappale Ken, teatraalinen Herra Piikkis ja mansikantuoksuinen Tuhti Karhunhali. Kun Andy valmistautuu lähtemään yliopistoon, Woody, Buzz, Jessie ja hänen muut uskolliset lelunsa miettivät, mitä niille mahtaa käydä. Kun ne päätyvät sekaannuksen vuoksi päiväkoti Päivänpaisteeseen, ne tapaavat koko joukon uusia leluja ja saavat huomata uuden villin seikkailun olevan vasta alkamassa.

2010

Ted 2

Ted 2 2015

6.31

Viinaa ja naisia mielivä, elävä pehmokarhu on vakiintumassa: Puhuva karhu menee naimisiin ja suunnittelee perheenlisäystä morsiamensa Tami-Lynnin kanssa. Se ei kuitenkaan onnistu ilman spermanluovuttajaksi valikoitunutta Tedin ihmisystävää Johnia. Nyt Ted taistelee kansalaisoikeuksiensa puolesta.

2015

Ted

Ted 2012

6.44

John toivoo, että hänen ainoa ystävänsä teddykarhu olisi elossa. Johnin haave toteutuu ja hänen rakas teddykarhunsa saa taianomaisesti hengen. Vuosien myötä John kasvaa isoksi, muttei kovin aikuiseksi. Aikamiespoika John ja Ted-nalle ovat aikuisinakin parhaita kaveruksia, joiden suurinta hupia on lorvailla päivisin, polttaa pilveä ja katsoa kulttielokuvaa Flash Gordon - iskevä salama. Miehinen kaveruus on luontevaa ja helppoa kuten parhaiden ystävien kesken yleensäkin, eikä autovuokraamossa työskentelevällä Johnilla ole sen suurempia tavoitteita. Luppo-Nallen ja raikulipojan kuviossa ei olisi muuten mitään ongelmaa, mutta John asuu neljättä vuotta avoliitossa uraa tekevän kuvankauniin Lorin kanssa, ja Lori odottaa suhteelta jo hieman enemmän - Tedin on aika itsenäistyä muuttaa omilleen.

2012

Nallekarhun joulu

Nallekarhun joulu 2022

7.10

Joulurauha laskeutuu hiljalleen pikkukaupunkiin, mutta paikallisilla joulumarkkinoilla on edelleen kova vipinä. Marian on markkinoilla hoitamassa äitinsä pyynnöstä vielä viimeisiä jouluostoksia, kun hän huomaa jouluarpajaisten ylähyllyllä lumoavan pienen nallekarhun. Heidän silmänsä kohtaavat, ja Marian on täysin varma, että pieni karhu yllättäen liikahtaa. Onko se elossa? Kyllä! Marian on aivan varma siitä. Hänen on saatava tuo nallekarhu, hinnalla millä hyvänsä! Nallekarhu sen sijaan unelmoi varakkaasta omistajasta, joka veisi hänet seikkailulle suureen maailmaan. Marianin ja nallekarhun kohtaaminen käynnistää uskomattoman seikkailun kohti odottamattomia ja yllättäviä hetkiä.

2022

Bears

Bears 2014

7.30

Disneynaturen luontodokumenttisarjassa, True Life Adventuressa, seurataan vuoden ajan Alaskalaisen karhuperheen "arkea" villissä ja karussa luonnossa, henkeä salpaavien maisemien keskellä. Karhuemo ja sen kaksi pentua kohtaavat luonnon armottamat vaarat, talven kymyyden, lumivyöryt, ravinnon puutteen, vaaralliset uroskarhut ja tietenkin aina läsnä olevat sudet. Emon vuosi on jatkuvaa pentujen opettamista, niiden pitää oppia tunnistamaan vaarat ja viholliset, sekä löytämään ravintonsa, joskus sellaisistakin paikoista missä riskit ja uhat ovat suuret.

2014

ted

ted 2024

8.00

It's 1993 and Ted the bear's moment of fame has passed, leaving him living with his best friend, 16-year-old John Bennett, who lives in a working-class Boston home with his parents and cousin. Ted may not be the best influence on John, but when it comes right down to it, he's willing to go out on a limb to help his friend and his family.

2024

Witchy Precure!

Witchy Precure! 2016

8.00

Mirai Asahina, a thirteen-year-old girl who is excited by various things, goes with her stuffed bear, Mofurun, to investigate a mysterious object that fell from the sky. There, she meets a young magician named Liko who is searching for something known as the Linkle Stone Emerald. When dark servants of Dokuroxy come seeking the Linkle Stone Emerald, Mirai and Liko join hands with Mofurun and transform into the legendary magicians known as the Pretty Cures to fight against them. Thus, Mirai joins Liko in attending Magic School, where they must learn how to use magic while also fighting off Dokuroxy's minions.

2016