Reppurit reissussa

Reppurit reissussa 2015

5.50

Dan Trunkman on perustanut oman yrityksen, joka uhkaa mennä konkurssiin heti alkumetreillä. Dan on kuitenkin varma yhtiön (ja omasta) menestyksestä neuvoteltuaan ison sopimuksen Saksaan. Dan ja hänen epäsovinnainen myyntitiiminsä (eli kaksi firman ainoaa työntekijää) matkustavat Eurooppaan lyömään kaupat lukkoon. Ihan perus bisnesmatka tästä reissusta ei kuitenkaan tule, vaan hommat lähtevät pian ns. lapasesta, kun he joutuvat mitä erikoisimpiin tilanteisiin. Sopassa on myös mukana Danin entinen työnantaja, joka havittelee samaa kauppaa.

2015

The Internship

The Internship 2013

6.24

Nick ja Billy ovat keski-ikäisiä myyntitykkejä, analogisen ajan haamuja, jotka saavat yllättäen kenkää luksuskelloja kauppaavasta yhtiöstä. Billy saa jostain loistoidean, että tämä täysin teknologia-lukutaidoton kaksikko muuttaa Kaliforniaan ja pestautuu Googlelle harjoittelijoiksi. Kaverukset ovat ihan pihalla uusimmasta teknologiasta, mutta talonpoikaisjärjellä, vanhanajan charmilla ja yhden videoneuvottelun sekä valintapalaverin jälkeen ”pojat” ovatkin Piilaksossa Googlen Campus Valleyssa. Siellä he joutuvat kilpailemaan maan fiksuimpien teknologianerojen kanssa - jotka ovat heitä puolta nuorempia - keski-ikäisten ammattitaidolle ja elämänkokemukselle on edelleen käyttöä ja he todistavat, että koskaan ei ole liian myöhäistä uudistua ja oppia uutta.

2013

Rx

Rx 2017

1

2017

Our Times

Our Times 2021

8.30

In the early 1990s, amid China’s economic reform, computer researchers Xiao Chuang and Pei Qinghua seize an opportunity in the growing tech industry. Under Tan Qizhang’s guidance, they evolve from selling foreign computers to leading independent innovation, rising as industry pioneers.

2021