Koirat eivät käytä housuja

Koirat eivät käytä housuja 2019

6.92

Yksinhuoltajaisä Juha elää kuin unessa, menneisyyden vankina. Kaikki muuttuu, kun hän kohtaa oudon naisen, domina Monan. Monan ja Juhan välille syttyy koukuttava yhteys. Arjen takana heillä on oma maailmansa, jossa valtiatar Mona herättää Juhan tukahdutettuja tunteita henkiin väkivaltaisin ottein. Vaikka tekee kipeää, Juha haluaa yhä enemmän ja pidemmälle. Johtaako vaarallinen matka tuhoon vai valoon?

2019

Hevi reissu

Hevi reissu 2018

6.90

Pienen pohjoisen kylän oma poika Turo, ei välitä kiekosta tai autojen rassaamisesta: vapaa-ajallaan hän on seudun kovimman (ja ainoan) metalliyhtyeen laulaja. Yllättävien sattumusten kautta Turolle ja hänen bändikavereilleen tarjoutuu kaikkien aikojen tilaisuus päästä pois kotikulmilta ja nousta isoille lavoille Norjan kovimmille hevifestareille. Uutinen leviää kuin kulovalkea ja koko kylä riemuitsee poikien puolesta, mutta matkaan ei tietenkään päästä noin vain. Turon sydämen pistää sekaisin kukkakaupan ihana Miia, josta myös kylän kuuluisuus, lipevä iskelmätähti ja Turon arkkivihollinen Jouni Tulkku on kiinnostunut. Matkalla määränpäähän Turon on voitettava lavakammonsa todistaakseen itselleen, bändikavereilleen sekä Miialle olevansa sanojensa mittainen mies. Tämän tavoitteen saavuttaminen hankaloituu, kun bändi aiheuttaa maailmanhistorian ensimmäisen aseellisen konfliktin Suomen ja Norjan välille sekä eksyy viikinkien helvettiin.

2018

Näkymätön Elina

Näkymätön Elina 2003

6.20

Tarina kymmenvuotiaasta Elinasta, joka ei tahdo hyväksyä isänsä kuolemaa. Koulussa hän ajautuu ristiriitaan autoritaarisen opettajattaren kanssa, joka alkaa kohdella tyttöä kuin tätä ei olisi olemassa. Elina kokee jääneensä surussaan ja kiistassaan yksin, kunnes äidin rakkaus ja opettajattaren sovinnonteko avaavat tien elämässä eteenpäin.

2003

Pitääkö mun kaikki hoitaa?

Pitääkö mun kaikki hoitaa? 2012

6.10

Pitääkö mun kaikki hoitaa? on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut Selma Vilhusen ohjaama suomalainen lyhytelokuva. Se kertoo lapsiperheen kiireisestä aamusta ja äidistä, joka yrittää hoitaa perheensä kaikki asiat itse.

2012

Pohjanmaa

Pohjanmaa 1988

5.80

Kauhavalainen Hakalan suku kokoontuu jakamaan isoisän vaatimatonta Amerikan-perintöä. Hautovan helteisenä kesäsunnuntaina Hakalan veljekset Erkki, Seppo ja kotitilaa isännöivä Paavo poikineen lähtevät mukaan tulisieluisen Veikon aggressiiviseen kohkaukseen, jonka lähtökohtana on Veikon ja hänen entisen liikekumppaninsa selvittämättömät välit.

1988

Vadelmavenepakolainen

Vadelmavenepakolainen 2014

5.10

Mikko Virtanen, 37, tuntee itsensä ruotsalaiseksi mieheksi, joka on pakotettu suomalaisen miehen ruumiiseen. Kuin vastauksensa rukouksiinsa Mikko kohtaa ruotsalaisen Mikael Anderssonin, joka on valmis luovuttamaan henkilöllisyytensä Mikolle. Mikko matkustaa kohti paratiisinomaista Tukholmaa uuden, unelmiensa identiteetin turvin. Hänestä on tullut ruotsalainen psykologi Mikael Andersson, joka on viettänyt huolettomia lapsuuspäiviä idyllisellä Käringöllä ja jonka äitiä Gretaa hoidetaan tukholmalaisessa vanhainkodissa. Mutkia matkaan aiheuttaa ainoastaan Mikaelin sisko Maria, 33, josta Mikko ei tiennyt mitään.

2014

Siltalan pehtoori

Siltalan pehtoori 1953

4.70

Siltalan kartanoon saapuu uusi pehtori agronomi Paulio. Kartanon työntekijöiden ja vieraiden värittäessä kesän tapahtumia Paulion ja kartanon omistajattaren kapteeninleski Lilli Lindin välille kehittyy viileän alun jälkeen romanttinen jännite. Kartanon emäntää havittelee vaimokseen myös luutnantti Hugo Mandelcrona.

1953

BLUSH - An Extraordinary Voyage

BLUSH - An Extraordinary Voyage 2022

7.70

Palkittu lyhyt dokumenttianimaatio 18-vuotiaasta suomalais-kosovolaisesta Fatusta, jolle kauppareissu on jännittävä kuin kuumatka: hän näyttäytyy julkisesti meikeissä ensimmäistä kertaa.

2022

Olen suomalainen

Olen suomalainen 2019

6.20

Elokuva on tarina elämää suuremmasta rakkaudesta, unelmien tavoittelusta ja taistelusta musiikkibisneksen koneistoa vastaan. Se kuvaa Kari Tapion elämää 1960-luvulta 2000-luvulle. Komealla äänellä varustettu nuori savolaispoika Kari Jalkanen haaveilee laulajan urasta ja perustaa perheen Pian kanssa. Appiukko pitää Jalkasta pelkkänä tyhjäntoimittajana, mutta vähitellen nuorukaisesta kasvaa suosittu iskelmälaulaja. Samalla perhe kasvaa. Kari Jalkasesta tulee Kari Tapio, mutkaton artisti, joka ei pidä itseään tähtenä vaan musiikkiduunarina. Mutta sitten kuvioihin tulee mukaan alkoholi, eikä Kari pysty lopettamaan juomista, vaikka hän miten vannoo Pialle, että nyt oli viimeinen kerta. Vaimo pysyy kuitenkin miehensä rinnalla ja ottaa hänet aina takaisin. Pia on se, joka hoitaa käytännön asiat ja pitää perhettä pystyssä, sillä mies on siihen liian heikko. Silloinkin yleisölle näyttäytyy vain koko kansan tuntema legenda, Kari Tapio.

2019

Pitkä vaihto

Pitkä vaihto 2014

10.00

Dokumenttielokuvassa seurataan II-divisioonassa pelaavan Haka Hockeyn pelaajia. Osa heistä on nähnyt SM-liigakuviot ja kiertänyt Pohjois-Amerikankin kaukaloita, mutta yksikään ei ole tavoittanut kirkkainta unelmaansa jääkiekkoammattilaisuudesta.

2014

Aita

Aita 2001

4.20

Keski-ikäinen Late yrittää kesälomalla rakentaa aitaa perheensä omakotitaloon, mutta ihastuu päätä pahkaa perheen tyttären uuteen ystävään, Helsingistä kioskia pitämään tulleeseen ja lolitamaisesti flirttailevaan 16-vuotiaaseen Saijaan. Aita on suomalainen televisioelokuva vuodelta 2001. Sen on käsikirjoittanut Venla Mäkelä ja ohjannut Matti Ijäs.

2001

Taskmaster Finland

Taskmaster Finland 2020

6.30

In this Finnish version of popular British format "Taskmaster," Jaakko Saariluoma will be seen in the role of Taskmaster, with Pilvi Hämäläinen as his right hand. They will be judging the stars competing as they explore the limits of their insight in a variety of tasks that require intelligence, skill, and wit. Guests will be visiting the studio and joining the fun.

2020

Junior Taskmaster Finland

Junior Taskmaster Finland 2024

1

The junior version of the phenomenal Grandmaster puts children in the limelight! The basic idea of ​​the program is the same as for adults: children compete in tasks that require intelligence, skill and wit prepared by the Grand Master. There will be speed and even wild situations, as well as downright sharp analysis in the studio. Jaakko Saariluoma is rightfully the grandmaster, and his right-hand man is judge Pilvi Hämäläinen.

2024

Huume-Suomen historia

Huume-Suomen historia 2015

4.50

The four-part documentary series explores how substances that are now considered illegal drugs came to Finland. The concept of illegal drugs was only born in the 1960s. Before that, cannabis, opium, morphine, heroin, cocaine and amphetamine were mainly medicinal substances that were also occasionally abused.

2015