Hiljainen paikka: Osa 2

Hiljainen paikka: Osa 2 2021

7.48

Oman turvapaikkansa tuhouduttua Abbottin perheen on kohdattava ulkomaailman vaarat ja jatkettava selviytymistaisteluaan täydellisessä hiljaisuudessa. Suunnatessaan pakon edessä kohti tuntematonta he huomaavat, että äänen perusteella metsästävät hirviöt eivät ole ainoa uhka hiekkaisen polun tuolla puolen.

2021

Kuninkaan puhe

Kuninkaan puhe 2010

7.74

Kuningas Yrjö VI:n tositarinaan perustuva draama kertoo monarkin yrityksestä löytää oma äänensä. Isänsä kuningas Yrjö V:n (Michael Gambon) kuoltua ja veljensä kuningas Edvard VIII:n luovuttua kruunusta skandaalinkäryisesti Bertie, joka on koko ikänsä kärsinyt kiusallisesta puheviasta, kruunataan hänen omaksi järkytyksekseen Englannin kuningas Yrjö VI:ksi. Kun maa häilyy sodan partaalla ja on kipeästi vahvan johtajan tarpeessa, hänen vaimonsa Elisabet, tuleva kuningataräiti, järjestää miehelleen tapaamisen eksentrisen puheterapeutin Lionel Loguen kanssa. Ohdakkeisen alun jälkeen kaksikko turvautuu epätavallisiin hoitomuotoihin ja ystävystyy ponnistellessaan kohti yhteistä päämäärää. Loguen, perheensä, hallintonsa ja Winston Churchillin tuella kuningas voittaa änkytyksensä ja pitää radiopuheen, joka toimii innoituksena koko kansalle ja kokoaa valtakunnan yhteiseen rintamaan.

2010

Uneton Seattlessa

Uneton Seattlessa 1993

6.70

Kun reportteri Annie Reed on jouluaattona ajamassa sulhasensa luo, radiosta tulee lähetys, joka muuttaa hänen elämänsä. 8-vuotias Jonah soittaa keskusteluohjelmaan ja kertoo,että hänen isänsä tarvitsee uuden vaimon. Juontaja houkuttelee pojan isän, Samin puhelimeen. Vastahakoisesti hän paljastaa lopulta tunteensa ja kertoo ikävöivänsä edesmennyttä vaimoaan. Tämän seurauksena kaksituhatta naista soittaa asemalle ja pyytää Samin kontaktitietoja. Annie on niin liikuttunut kuulemastaan, että hän ei saa Samia mielestään. Hän haluaa tavata tämän, mutta miten?

1993

Windtalkers

Windtalkers 2002

6.30

Toisen maailmansodan aikana Saipanin saarella käydään verinen taistelu, jossa kersantti Joe Endersin tehtävänä on suojella Ben Yahzeeta. Tämä on Navajoa - ainoaa koodia jota vihollinen ei ole onnistunut murtamaan - puhuva nuori koodinlähettäjä. Jos Yahzee - johon Joe vähitellen ystävystyy - joutuu Japanilaisten käsiin on Endersin päätettävä miten pitkälle hän on valmis menemään pelastaakseen sotavoimiensa suurimman salaisuuden.

2002

Do the Right Thing - kuuma päivä

Do the Right Thing - kuuma päivä 1989

7.75

Yhdysvaltalainen rotudraama, joka kertoo ihmisistä mustien kulmilla, jossa vallitsee mukavan sosiaalinen ilmpiiri. Keskuspaikkana on italialaisen Salin omistama pizzeria. On vuoden kuumin päivä ja rotuhässäkkä räjähtää yllättäin kuin ukkonen eräiden hermostuttua siitä, kun pizzerian seinillä ei ole yhtään kuvaa mustaihoisesta henkilöstä.

1989

Enigma

Enigma 2001

6.40

On vuosi 1943. Bletchley Park on yksi sotaa käyvän Iso-Britannian salaisista laitoksista. Sen tehtävänä on ratkaista saksalaisten salakirjoitus, joka on elintärkeä Kolmannelle valtakunnalle. Saksalaisten sukellusveneiden vaihtaessa yllättäen salakirjoituskoodia näyttää siltä, että liittoutuneet häviävät Atlantin taistelun. Kaikki riippuu nyt nuoresta sankarista, Tom Jerichosta, jonka on lähes mahdottoman aikataulun puitteissa ratkaistava koodatut viestit. Mutta hänen painajaisensa on vasta alkanut. Hänen rakastamansa nainen on kadonnut ja jäljet osoittavat, että Bletchey Parkin johdossa on ehkä kavaltaja!

2001

Talk Radio

Talk Radio 1988

7.00

Talk Radio on Oliver Stonen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1988. Tositapaukseen osittain perustuvan elokuvan ovat käsikirjoittaneet Stone ja pääosan esittäjä Eric Bogosian. Tarinassa dallasilaisen radioaseman vimmainen yöjuontaja yllyttää lähetykseen soittavia kuuntelijoita yhä rajumpaan vihapuheeseen, kunnes saa maistaa itse omaa lääkettään joutuessaan uusnatsien raivon kohteeksi.

1988

The Night Listener

The Night Listener 2006

5.50

Arvostettu radiotoimittaja Gabriel Noone saa luettavakseen nuoren kuuntelijansa kertomuksen, joka koskettaa häntä syvästi. Pete on nuori poika, joka asuu väkivaltaisia vanhempiaan paossa hänet adoptoineen sosiaalityöntekijän luona. Gabrielin ja Peten välille muodostuu puhelimessa yllättävä ystävyys, ja Gabriel päättää lähteä tapaamaan poikaa. Mutta Peteen ja hänet adoptoineeseen Donnaan liittyy jotain mystistä?

2006

Robert Altmanin huonot vitsit

Robert Altmanin huonot vitsit 2006

6.30

Arvostetun Robert Altmanin viimeiseksi jäänyt elokuva on kaihoisa kuvaus radio-ohjelmasta, jonka tekijät valmistautuvat 30 vuoden jälkeen viimeiseen lähetykseen. Laulujen ja sketsien lomassa piipahdetaan kulissien takana, jossa esiintyjät puhua pälpättävät keskenään. Kevin Kline toimii kertojana, joka on paljon velkaa Raymond Chandlerille.

2006